Koulun esittely
Kelloseppäkoulu on yksityinen ammattioppilaitos, jonka ylläpitäjänä on Kellosepäntaidon Edistämissäätiö. Koulun toimintaa valvoo Opetushallitus ja koulu kattaa menonsa valtionosuudella. Kelloseppäkoulu sijaitsee Espoon Leppävaarassa. Kelloseppäkoulu kouluttaa kelloseppiä ja mikromekaanikkoja. Kelloseppätutkinto tähtää kelloalan korjaus- ja myyntitehtäviin. Mikromekaanikko-tutkinnon tavoitteena on antaa valmiudet työskennellä elektroniikka- ja instrumenttiteollisuuden suunnittelu-, huolto- ja vaativissa valmistustehtävissä. Diaesitys koulusta.

Kelloseppäkoulun historiaa
Kelloseppäkoulu on perustettu vuonna 1944 Lahteen. Suomen Kelloseppäliitto sai sodan vielä kestäessä käyttöönsä Lahden sähkölaitoksen tilat, jotka kunnostettiin kouluksi. Vuonna 1952 liitto perusti Kellosepäntaidon Edistämissäätiön, jonka perustehtäväksi määriteltiin Kelloseppäkoulun ylläpitäminen. Lahdessa koulu toimi aina vuoteen 1959, jolloin Kellosepäntaidon Edistämissäätiö hankki Tapiolasta tontin ja valtionavun turvin rakensi sille koulu- ja asuntolarakennukset. Koulu toimi 70-luvulle saakka sisäoppilaitoksena. Vuonna 1979 asuntolassa asuminen tehtiin vapaaehtoiseksi ja vuonna 1997 luovuttiin asuntolasta kokonaan. Koulun tilat jäivät auttamattoman ahtaiksi mikromekaanikko- ja erikoismyyjäkoulutusten alettua ja oppilasmäärän kasvettua yli kaksinkertaiseksi. 50-luvun rakennukset olivat talotekniikaltaankin jo niin heikossa kunnossa, että työskentely vaikeutui yhä enemmän vuosien varrella. Uusien koulutilojen saamiseksi käytiin neuvotteluja monien eri tahojen kanssa ja eri vaihtoja kartoitettiin laajalti eri puolilta pääkaupunkiseutua. Kelloseppäkoulun kannalta loistavaan lopputulokseen päästiin yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Syksyllä 2007 Kelloseppäkoulu aloitti toimintansa Espoon kaupungin omistamassa, saneeratussa entisessä pääkirjastossa Vanhan maantien varressa. Näissä ajanmukaisissa tiloissa pieni oppilaitos jatkaa toimintaansa elinvoimaisempana kuin koskaan. Koulun välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Laurean ja Metropolian ammattikorkeakoulut. Koulusta on sen olemassaolon aikana on valmistunut kaikkiaan yli 850 kelloseppää ja noin 100 mikromekaanikkoa. He ovat sijoittuneet alan liikkeisiin tai pajoihin kelloja korjaaviksi kellosepiksi, kello- ja jalometallialalle erilaisiin vähittäiskaupan tehtäviin, modernin teknologian tuotekehittely- ja valmistustehtäviin ja muihin rinnakkasalojen vaativiin tarkkuutta vaativiin tehtäviin. Yrittäjyys on alalle tyypillistä ja yli puolet alalle jääneistä kellosepistä on perustanut jossain elämänsä vaiheessa kelloliikkeen.
Suomalaisten kelloseppien on ollut helppo saada työtä ulkomailta ja useita heistä työskenteleekin tällä hetkellä mm. Sveitsissä, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Vaatimattomasta sodan aikaisissa niukoissa oloissa aloittaneesta oppilaitoksesta on vuosien mittaan kehittynyt aktiivinen, kansainvälinen ja arvostettu oppilaitos, jonka koulutustehtävä on laajentunut käsittämään paitsi kelloseppien peruskoulutuksen myös mikromekaanikkojen sekä alan kaupallisen erikoiskoulutuksen.





Kouluun hakeminen ja opiskelijat

Kelloseppäkouluun haetaan yhteisvalinnan kautta. Lisää tietoa kouluun hakemisesta omalla sivullaan.

Koulutus
Koulutus kestää kolme vuotta. Kaksi kolmasosaa opetuksesta on käytännön työtä ja loppuosa tietopuolista opetusta. Teoriaosuus jakaantuu työhön liittyvään teoriaan ja yleissivistäviin aineisiin, joita ovat mm. vieraat kielet, matematiikka ja yrittäjyyteen liittyvät aineet.

Kansainvälisyys
Kelloseppäkoulu toimii aktiivisessa yhteistyössä eurooppalaisten kelloseppiä kouluttavien oppilaitosten kanssa. Vuosien varrella oppilaitoksessa on toteutettu koulujen välistä opiskelijavaihtoa niin pohjoismaisten kuin keski-eurooppalaistenkin koulujen kanssa. Kelloseppäkoulu kuuluu koulujen Open Schools of Watchmaking-verkostoon, joka kokoontuu joka toinen vuosi eri jäsenkoulujen järjestämiin kokouksiin. Vuonna 2009 kokous järjestetään Ruotsissa.

Viime vuosina Kelloseppäkoulu on tehnyt yhteistyötä alan arvostettujen tehtaiden kanssa siten, että opiskelijat ovat voineet suorittaa ohjattuja työharjoittelujaksoja ulkomailla. Koululla on sopimus mm. Audemars Piguet et Renaud Papi:n tehtaan kanssa säännöllisistä harjoittelujaksoista.

Kelloseppäkoulun edustajat osallistuvat vuosittain alan merkittävimmille messuille Baselissa tai kutsumessuille Genevessä. Näillä messuilla on tärkeä merkitys hyvien yhteistyökontaktien luomisessa koulun ja yritysten välillä.

Kelloseppäkoulu on myös esillä kellomaailman merkittävimmillä Internet-sivustoilla.
Seuraavan artikkelin on kirjoittanut entinen Ranskan Suomen suurlähettiläs, kellojen harrastaja, Jean-Jacques Subrenat.

The Finnish School of Watchmaking

Artikkeli julkaistiin myös arvostetulla aasialaisella, Harry S. Tanin Watching Horology, Internet-sivuilla. Luettavissa sivustojen arkistosta: October 2006.
Harry Tan’s Watching Horology home page

Kesäkuussa 2009 Worldtempus.com -sivuilla julkaistu artikkeli suomalaisista kellosepistä ja Kelloseppäkoulusta. Kirjoittajana Fabrice Eschmann/BIPH

Métiers - La Finland Connection


Jatko-opinnot
Kelloseppäkoulusta valmistuneet voivat hakeutua jatko-opintoihin Sveitsissä sijaitsevaan WOSTEP-instituuttiin. Instituutti on Sveitsin kelloteollisuuden ylläpitämä ja se järjestää vuosittain kelloalan erikoiskursseja. Kursseja on eri tasoisia, ensimmäisen suorittaminen antaa kelpoisuuden jatkaa seuraavalla. Monet suomalaiset kellosepät ovat opiskelleet Wostep-instituutissa.

Takaisin ylös



32767